Teknologiayhtiö Honor on tuonut uuden markkinoille poikkeuksellisen kestäväksi suunnitellun matkapuhelimensa. Honor 600 Smart ...
Tutkijat ovat onnistuneet ehkäisemään kaloja uhkaavan vesihomeen tartuntoja luonnonmukaisella keinolla. Järvisimpukoiden ...
Suomen ulkoministeriö päivitti taannoin Espanjaa koskevaa matkustustiedotettaan. Ministeriö varoittaa Espanjassa oleskelevia ...
Orastava hellejakso meni suomalaisilta tällä kertaa ohi, mutta ennustetut ukkoset kuitenkin toteutuivat. Lauantai olikin ...
Monien odottama päivä koitti perjantaina, kun vuoden ensimmäiset veronpalautukset vuodelta 2025 maksettiin. Ensimmäisinä ...
Suomen puolustusvoimat on päättänyt investoida merkittävän summan ruotsalaiseen RBS 70 NG -järjestelmään, joka parantaa ...
Suomen korkeakoulujen kevään toiseen yhteishakuun osallistui 149 000 hakijaa. Opiskelupaikan sai noin 40 prosenttia ...
Uudistettu alkoholilaki astui voimaan perjantaina 3. heinäkuuta Suomessa. Laki aiheuttaa useita merkittäviä muutoksia ...
Kolmen kuukauden pituinen Intian-matka oli unelmien täyttymys. Sen piti olla tavallinen reppureissu. Sen sijaan reissusta ...
Grillaus ja ulkona ruokailu on monelle suomalaiselle olennainen osa kesää. Ruoanlaiton aikana syntyvän jätteen lajittelussa ...
Euroopan syyttäjänvirasto (EPPO) on paljastanut kansainvälisen rikosvyyhdin. Tekijäjoukon epäillään huijanneen Saksalta ja ...
Matkoilla maksetaan monta kertaa pankkikortilla. Korttimaksaminen monelle arkipäivää, mutta maksupäätteellä tehty pieni ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results